Suurin osa kuvista (kaikki lintukuvat) suurenee klikkaamalla!KIITÄJIÄ, LIITÄJIÄ JA VIISTÄJIÄ – MADEIRA 31.7.-4.8. Elämäni ensimmäiselle ulkomaan varsinaiselle linturetkelle, tavoitteena kauan elänyt haave sekä valtamerilintujen näkemisestä läheltä että kuvaamisesta. Matkaseurana velipoika Jorma sekä Outi, Nurmen Jukka ja Marja sekä Varesvuon Markus ja Minna. Muut olivat menneet Madeiralle jo 29.7., itse saavuin perille vasta pimeällä 31.7. illalla lentokuvioiden vielä mentyä uusiksi kun aamukone Helsingistä Frankfurtiin joutui laskeutuman jo Berliiniin sairaustapauksen takia. Lopulta Frankfurtin ja Porton kautta miellyttävän lämpimälle Madeiralle jossa ehdittiin porukalla illastaa ennen nukkumaan menoa. Majailimme koko porukka hotelli Quinta da Penha de Francassa joka on Funchalissa ihan lähellä satamaa (ja siis rantaa). Todella mukava neljän tähden hotelli ja kohtalaisen edullinen, lisäksi hintaan kuuluivat erinomaiset aamiaiset. Sisarhotelli Penha Franca Mar on yhteydessä tähän ja sijaitsee ihan rannassa. Porukkamme majapaikka Funchalissa Näkymä rantaan sisarhotelleja yhdistävältä kävelysillalta Seuraavassa lyhyt yhteenveto päivistä maisemakuvien kera, sen jälkeen lajikohtaista juttua lintukuvien kera ja lopuksi vielä vinkkejä merilintukuvaamiseen. Ruusuinen alku - keskiviikko 1.8. Päivä oli hyvin aurinkoinen joskaan ei täysin pilvetön, lämpöä noin 28 astetta ja tuulta n. 5 m/s NE. Aamusella oltiin Funchalin satamassa kuvaamassa Jukan ja Jorman kanssa ruusutiiroja joita muut olivat kuvanneet jo edellisenä päivänä. Niitä kalasteli satama-altaassa ja sen lähistöllä useampia lintuja. Paikalla myös paljon lokkeja, meren puolella muutamia keltanokkaliitäjiä ja sataman länsireunan näköalalinnoituksen ympärillä kiitäjiä (sekä vaaleakiitäjiä että madeirankiitäjiä). Ennen puoltapäivää alettiin jo valmistautua ensimmäiselle merireissulle Madeira Wind Birds’in kyydissä, menomatkalla pysähdyttiin kuitenkin Machicossa etsimään jokisuusta kahlaajia. Niitä ei ollut ainuttakaan, sen sijaan vahanokkia oli ainakin n. 30 yks, muutama liejukana sekä pari virtavästäräkkiä. Annetun ohjeen mukaan vatsat täytettiin ennen merelle lähtöä ja noin puoli kolmen maissa olimme lähtösatamassa Quinta do Lorde Marinassa joka on saaren itäisimmän kylän yhteydessä. Näkymä Funchalin satamasta kaupungin suuntaan Lähtösatama Merelle lähdettiin Catarinan ja Hugon asiantuntevassa kyydissä 11-metrisellä rib-veneellä ”Oceanodroma” jossa kymmenen matkustajapaikkaa mutta vain kahdeksan otetaan toistaiseksi mukaan. Marja ei osallistunut meriretkille joten meitä oli kuusi ja lisäksi mukana kaikilla reissuilla kaksi saksalaista lintuharrastajaa Felix ja Christian. Ensimmäisenä päivänä suunnattiin Madeirasta pohjoiseen vajaa 15 mailia, saaren upean itäkärjen päässä on kapea salmi jonka itäpuolella on korkean huipun päällä vanha (toimiva) majakka. Maisemat olivat etenkin tuon salmen kohdalla todella hienot. Tuuli oli varsin säyseä ja meno suorastaan leppoisaa, sen enempää mennessä kuin palatessa emme kastuneet käytännössä lainkaan (muut päivät olivatkin sitten eri juttu…). Catarina ja Hugo valmistelemassa venettä reissuun Merellä liikkui kalustoa eri aikakausilta Meripäivät kuluivat ”ruokinnalle” ilmestyviä merilintuja odotellessa ja kuvaillessa. Matkalla saimme kaikki ”elikseksi” tyrskyliitäjän joita näkyi jokunen keltanokkaliitäjien lisäksi. Puolimatkassa pysähdyttiin hetkeksi ihastelemaan veneen lähellä liikuskellutta delfiiniparvea. Kun halutulle paikalle oli päästy kaadettiin ensimmäinen saavillinen ”chumia” mereen. Tuo öljypitoinen houkutin sisältää jotain merilintujen mieleistä ja levittää tuoksua pitkälle vaikka ei meidän sieraimiin mitenkään vahvasti tuoksunut, tuskin tuoksua edes huomasi paitsi laimeana heti saavin kumoamisen jälkeen. Öljypitoisuus paitsi on kai hajun leviämisen kannalta tärkeä niin myös edellytys sille että pystyy seuraamaan missä houkutin ajelehtii, sen jättäessä veden pintaan ympäristöä tyynemmän pinnan. Aloitimme siis aina ajelehtimisen houkuttimeen nähden tuulen yläpuolelta ja ajelehdimme tuulen kuljettamana houkuttimen ohi siten että se jäi myötävalon puolelle, tarpeeksi pitkälle ohi ajauduttuamme palattiin taas takaisin ja näitä ajelehtimiskeikkoja tuli päivän mittaan varmaan parikymmentä ja yhteensä kunakin päivänä ajelehdittiin tällä tavoin parisen mailia tuulen mukana houkutinlaikkuja seuraillen. Saaveja kaadettiin mereen kaikkiaan kolme parin tunnin välein. Ensimmäinen päivä alkoi jo erinomaisesti kuten jäljempänä havainnoista voi todeta. Päivällä nähtiin kaakon suunnassa jonkun kilometrin päässä pari kookasta valasta jotka hyppäsivät komeasti muutaman kerran mutta laji jäi epäselväksi. Takaisin Madeiralle lähdettiin vasta auringon laskun aikoihin ja paluumatka olikin varsin tunnelmallinen täysikuun valossa, erityisesti majakkasalmi oli taas upea täyskuun mollottaessa jylhän majakkakallion yllä. Väsyneinä mutta tyytyväisinä ajettiin hotellille eikä kukaan kai malttanut olla katsomatta vähän päivän kuvasaalista tietokoneelta. Kaikki kuvausvalmiina etteivät tilanteet mene ohi Näkymä saaren pohjoispuolelta kohti Madeiraa, samalla hahmottaa millä etäisyydellä oltiin Hyvä meininki ja maininki – torstai 2.8. Sen verran meriretki oli verottanut voimia että kenelläkään ei ollut suuria haluja totiseen linturetkeilyyn ennen toisen päivän meriretkeä. Kävin taas Funchalin satamassa toteamassa että ruusutiirat olivat siirtyneet ilmeisesti jo meren puolelle ja vietin osan aamupäivää näköalalinnoituksella toivoen kiitäjiä tai muuta mielenkiintoista lentävää lähettyville ja samalla ihailin merta ja maisemia. Jokunen kiitäjäkuva syntyikin mutta muuten aamupäivä kului sekä kameran että kuvaajien akkuja ladatessa. Nyt söimme puolilta päivin sisarhotellin ravintolassa meren äärellä lounaan ja lähdimme sitten klo 13.45 ajelemaan taas kohti lähtösatamaa. Hotellin rannan luona oleva vanha näköalalinnake Merelle lähtöä odotellessa Toisena päivänä suunnattiin kohti etelää, taas noin 15 mailia Madeirasta. Sää oli nyt hieman pilvisempi etenkin iltaa kohti, lämpöä taas mukavasti reilu 25 astetta ja tuuli selvästi edellistä päivää reippaampi, noin 8 m/s NE. Menomatka myötätuulen taittui helposti mutta paikalle päästyä jokaisen vastatuuliosuuden aikana (siis houkuttimen suhteen tuulen yläpuolelle palatessa) pääsääntöisesti kastuttiinkin sitten ihan reippaasti, varsinkin etupenkissä olijat. Kuvausvehkeet pitkin kiireesti aina suojata kun käännyttiin näille paluukeikoille. No, tuuli on merilinnuille hyvä asia, ilmeisesti sekä niiden liikkuvuuden että houkuttimen hajun leviämisen takia. Lintuja olikin paljon enemmän kuin ekana päivänä ja mukaan mahtui taas toivottuja uusia kuvauskohteita. Tuuli puhalsi melko reippaasti koko päivän ja paluumatkalle jouduttiinkin lähtemään jo klo 20 aikoihin. Paluumatka sivuvastaiseen kesti noin 2.5 h ja oli aika rankka, oltiin sekä märkiä että väsyneitä mutta päivän havaintoihin taas tyytyväisiä. Illalla ei ollut univaikeuksia varmaan kenelläkään. Tästä kuvasta saa ehkä käsityksen miten eräs kuvaamisen ongelma oli kohteiden katoaminen välillä aallon taakse jolloin tarkennus hävitti linnun Näkymä toisena meripäivänä Desertaksen saarten suuntaan Keijukaisia etsimässä – perjantai 3.8. Edellisinä päivinä oltiin oikeastaan saatu kaikki muut odotuslistalla olleet lajit mutta ulappakeijua ei, sitä kaikki kaipasivat kun lähdettiin viimeiselle kuvauspäivälle, nyt kohti itää. Sää varsin samanlainen kuin torstaina, tuuli aavistuksen heikompi ja hiukan enemmän pohjoisessa. Menomatkalla yhytettiin taas veneen vierestä delfiinejä, paikalla myös lintuparvi eli ilmeisesti siis myös kalaparvi. Edellisen päivän mainingit sekoittuivat tämän päivän aaltoihin ja tuloksena oli sellainen joka suuntaan keikutus että osa veneporukasta voi hiukan huonosti, ei kuitenkaan ylen huonosti. Toinen saksalaisista kuitenkin vietti suurimman osan päivää veneen pohjalla loikoillen. Pilviä oli taas kohtalaisen paljon ja kuvia saatiin sekä pilvipoudassa että välillä auringonpaisteessakin. Kaivattua ulappakeijua ei saapunut mutta muuta kuvattavaa taas riitti ja reissu huipentui hienosti toiseen ja paljon odottamattomampaan keijukaiseen. Pienessä laitamyötäisessä (vain mehua ja vettä juoneena) rullattiin alle tunnissa lähtösatamaan eli paluumatkalle lähdettiin vasta auringon laskiessa. Kolmeen meripäivään oltiin varmasti kaikki tyytyväisiä! Siitä suurkiitos erinomaisille, mukaville ja huumorintajuisille oppaillemme Catarinalle ja Hugolle jotka todella hallitsivat hommansa. Saaren hieno itäkärki, oikealla majakka kallion päällä Vauhtia vuoristosta – lauantai 4.8. Kotiinlähtöpäivä, muille tosin vasta sunnuntaina. Jukan ja Marjan kyydissä mukavasti vuoristoon tutustumaan, tavoitteena vielä ehkä saada samalla hyvällä tuurilla kuva vaikka Madeiran endeemeistä lintulajeista ja ainakin ihailla maisemia. Päivä oli muita hiukan viileämpi, noin 23 astetta ja Funchalissa taivas ihan pilvessä. Vuoristoon mentäessä pilvet yllättäen jäivätkin alapuolellemme ja vuoristossa oli todella aurinkoista ja muutenkin miellyttävää, ei liian kuuma. Käveltiin Ribeiro Friossa noin 1.5 km pituinen levada (polku jonka vieressä vesikanava) näköalapaikalle ja takaisin hyvin rauhalliseen tahtiin samalla madeiranhippiäisiä ja –kyyhkyjä tähyillen. Ennen lentokentälle lähtöä istuttiin pientä välipalaa syömässä kylän ravintolassa ja lentokentälle sitten hiukan ennen klo 15. Suuret kiitokset kaikille retkikavereille erinomaisen mukavasta seurasta, Jukalle vielä erityiskiitos autokyydeistä. Ribeiro Frion levadaa Näkymä levadalta pohjoisen suuntaan Ilma oli vuoristossa todella miellyttävää, sopivan lämmintä, raikasta eikä itikoita (kuten ei muuallakaan Madeiralla) Maisemat olivat todella hienoja ja luonto rehevää Tämä kuva levadan päässä olevalta näköalatasanteelta LintuhavainnotTyrskyliitäjä Bulweria bulweri - ylivoimaisesti runsain merilintu, joka päivä varmasti kolminumeroinen luku ja näitä oli oikeastaan jatkuvasti houkuttimella, ja aika usein näkyi merimatkoillakin. Valaistusolosuhteet merellä vaihtelivat aika paljon ja lintujen värien näkyminen sen mukaan, tyrskyliitäjän yleisvaikutelma on hyvin tumma Auringonpaisteella vaikutelma on ihan toinen kuten myös meren väri, sopivassa valossa siiven yläpinnan vaaleampi kenttä näkyy hyvin Tässä tyrskyliitäjä vastavaloon Nämä linnut ovat kyllä lentotaidon mestareita ja kykenivät ongelmitta lentämään myös ihan pinnassa Tyrskyliitäjä on hyvin moni-ilmeinen lintu kuten näkee vaikkapa verratessa tätä kuvaa edelliseen Chumin jättämä kalvo saa veteen kuvauksellisen pinnan Veneen ollessa aallon pohjalla saattaa saada mukavia sommitelmia merestä, taivaasta ja linnuista Tyrskyliitäjässä on myös jotain kyyhkymäisyyttä, välillä muistuttaa keijua, välillä kiitäjää Vaikka lintu on hyvin pitkäsiipinen niin joissain asennoissa vaikutelma on ihan toinen Pääosin valot olivat kuvaamiseen oikein mukavat Meren pinnasta ylös ponkaisu on vaivatonta Toisinaan tyrskyliitäjätkin pomppivat veden pinnalla keijumaisesti jolloin ne voi sekoittaa tummiin keijulajeihin Veden pinnalta on löytynyt syötävää Tässä tyrskyliitäjä keijumaisesti seisomassa veden pinnalla Keltanokkaliitäjä Calonectris diomedea – toinen ylivoimainen valtalaji jota itse asiassa näkyi yleisemmin kuin tyrskyliitäjää merimatkoilla heti rannasta lähtien (ei kuitenkaan vielä rantaviivassa). Ei selvästikään yhtä kiinnostunut houkuttimesta kuin tyrskyliitäjä mutta kyllä myös ”Coryja” lenteli veneen ympärillä vähän väliä. Parissa paikassa merellä parvi tällaisia, ilmeisesti kalojen kimpussa. Keltanokkaliitäjä on upea lintu vaikka näyttääkin kauempaa vähän lokkimaiselta Keltanokkaliitäjiä oli paljon helpompi kuvata kuin tyrskyliitäjä paitsi koon niin myös kontrastien takia Kuvaa ei ole käännetty vaan lintu tekee käännöstä Selkäpuoli on varsin voimakkaan suomukuvioinen, jalat vaaleanpunaiset Liitäjä liitämässä kohti, putkisieraimet erottuvat hyvin Lintu on alapuolelta hyvin valkea ja selkäpuolelta taas varsin tumma Tässä voi verrata värivaikutelmaa yllä olevaan kuvaan Ei ilmeisesti haittaa että siivenkärki välillä viistää vettä Keltanokka liidossa vastavalon puolella Meri, taivas ja liitäjä - niitä saimme ihailla kunnon kerta-annoksen mutta enemmäkin voisi katsella Tyypillinen liitäjän lentoasento veden pinnassa Retken viimeisiä keltanokkaliitäjiä perjantain iltavaloissa Nokiliitäjä Puffinus griseus – yksi retken yllätyksistä, ensimmäisenä päivänä yksi yksilö kierteli mukavasti hetken aikaa veneen ympärillä ja kaikki saivat varmaan kuviakin. Lentotapa nopein jäykin siiveniskuin täysin erilainen kuin letkeillä ja aika lokkimaisilla keltanokkaliitäjillä. Nokiliitäjä on nimensä mukaisesti hyvin tumman yleisvaikutelman antava Hyvin tummanruskea lintu näyttää kauempaa tai heikommassa valossa ihan mustalta Siiven alapinta on ainoa alue jossa on selvemmin vaaleaa kuten tästä kuvasta näkyy Kyynärsiiven takareunalla on myös vaaleaa joka näkyy vain joistain kulmista Voimakkaassa valossa värivaikutelma on yllättävän erilainen kuten näkyy Oli todella mukava yllätys nähdä tämäkin laji ja kuin tilauksesta se teki muutaman kierroksen ihan veneen lähellä Pikkuliitäjä Puffinus puffinus – ainoa merilintu jota ei onnistuttu kuvaamaan, ensimmäisenä päivänä yksi lintu teki nopean ohilennon saapuen tuulen yläpuolelta, kuvausetäisyydeltä kyllä mutta kukaan ei ehtinyt reagoimaan. Kapverdenviistäjä Pterodroma feae (deserta) – tätä kirjoitettaessa retkellä nähtyjen viistäjien lajimääritys on vielä työn alla mutta ilmeisesti suurin osa oli näitä, eli Desertaksella pesivää alalajia (Deserta's Petrel). Kaikkiaan näimme mukavasti viistäjiä, eka päivänä vain yhden, toisena lähes kymmenen ja kolmantena viitisen kappaletta. Suurimmasta osasta saatiin kuviakin joista varmaankin kyetään määrittämään. Nämä allaolevat lienevät kaikki em. lajia/alalajia. Viistäjät ovat todella tyylikkäitä lintuja Desertaksenviistäjä, taustalla kotisaari Desertas Tässä kuvassa on oikeaa valtamerlintujen tunnelmaa, saa käsityksen myös torstaipäivän säästä Paras ero madeiranviistäjään on jykevä nokka joka tässäkin näkyy varsin hyvin. Tässä viistäjä vastavalon puolella, tämän yksilön nokka ainakin lähellä välimuotoa joka vaikea määrittää Ehkä näissä viistäjissä harvinaisuuskin viehättää mutta on niissä kyllä jotain kiehtovan kaunistakin Tässä on todella jykevänokkainen tyypillinen desertaksenviistäjä Sama lintu kuin yllä olevassa kuvassa Tässä kuvassa desertaksenviistäjän jyhkeä nokka näkyy hienosti, vertaa myöhemmin madeiranviistäjään Tämä yksilö viimeiseltä päivältä, nokka samaa kaliiperia Madeiranviistäjä Pterodroma madeira – ensimmäisenä päivänä houkuttimelle tuli yksi viistäjä joka ainakin oli tätä lajia, tässä vaiheessa vielä epäselvää oliko muita ”Zino’s” joukossa. Lajihan on todella vähälukuinen, koko maailman kanta pesii Madeiran vuoristossa ja lienee vain noin 100 paria. Madeiranviistäjä, nokka ohuempi ja yleisolemus sirompi kuin fea-ryhmällä Viistäjien selkäpuolen tummuus riippuu paljon valaistuksesta Madeiranviistäjien varmin tapaamispaikka on saaren pohjoispuolella minne sen takia ensimmäisenä päivänä suuntasimmekin
Tässä kuvassa nokan rakenne näkyy varsin hyvin Viistäjien huomiota herättävä piirre on pään pyöreys Madeiranviistäjä taivasta vasten, osalla siiven alapuolella on huomattavasti enemmän valkeaa kuin tällä yksilöllä Madeirankeiju Oceanodroma castro – ehkä odotettua vähälukuisempi, toisena päivänä kolme ja kolmantena kaksi yksilöä, paria saatiin kuvattua. Kaikki keijut ilmestyivät paikalle salaperäisesti, eli niiden saapumista ei kukaan havainnut. Tässä madeirankeiju tyypillisessä lentoasennossa.
Keijuille on tunnusomaista veden pinnalla "läträäminen" Tuntuu erikoiselta että tällainen on joskus eksynyt Suomeenkin Madeirankeiju chum-kakun luona Keijulajien erottamista toisistaan ei päässyt kovin paljon harjoittelemaan, myöhemmin syksyllä vesille ilmestyy myös myrskykeijuja Tässä vastavalokuvassa näkyvät madeirankeijun kaikki tyypilliset tuntomerkit Etelänkeiju Oceanites oceanicus – yksi retken yllätyksistä ja paikkasi hienosti kaivatun ulappakeijun. Löytyi kolmannen päivän iltapuolella houkuttimelta ja viihtyikin siinä loppuillan, liikkuen todella kuin keijukainen veden pinnalla tanssien ja hyppien, hyvin eri tavoin kuin madeirankeiju. Etelänkeiju on varsinainen keijukainen, ei oikeastaan muuta tehnytkään kuin tanssi veden pinnalla
Tässä kuvassa näkyy hyvin sekä etelänkeijun tyypillinen asento että paraatituntomerkki keltaiset räpylät Etelänkeiju ruokailupuuhissa Lintu oli varsin liikkuvainen ja ponnahteli vähän väliä pinnasta pienen matkan eteenpäin Tässä kuvassa näkyy hyvin etelänkeijun selkäpuoli ja yläperä Loppuun vielä lentokuva jossa näkyy myös jalkojen pituus Leveäpyrstökihu Stercorarius pomarinus – keskimmäisenä meripäivänä yksi muutti melko kaukaa länsipuolelta etelän suuntaan, toinen saksalaisista huomasi ja ikuisti muistikortille josta laji oli suurennettaessa kiistatta todettavissa. Etelänharmaalokki Larus michahellis – Funchalin satamassa satoja, ehkä muitakin lajeja mukana – ei perehdytty tarkemmin. Merellä ei lokkeja näkynyt oikeastaan lainkaan. Vanha etelänharmaalokki ylilennossa Nuori etelänharmaalokki Funchalin satamassa Ruusutiira Sterna dougallii – vakiopaikaksi mainitussa Funchalin satamassa näitä näkyi useampia, myös nuoria. Parhaiten paikalla aamulla tai illalla, päiväksi menevät meren puolelle. Löytyy parhaiten tavanomaisia tiiroja nopeammasta siiveniskusta tai hiukan mustaviklomaisesta äänestä. Ruusutiira lennossa, ruusunsävyä on vatsapuolella kai yleensä aika vähän kuten tälläkin Ruusutiira Funchalin sataman laiturilla
Tässä samalla laiturilla kavereiden kanssa Ilmeisesti lentopoikanen oli meren puolella kun lintu kuljetti sinne ruokaa Tummaa taustaa vasten vitivalkoinen tiira on valotukselle hankala Tässä vielä kalaa kuljettava ruusutiira perinteisemmällä taustalla Madeirankyyhky Columba trocaz – vuoristossa kohtalaisen yleinen mutta vaikeasti löydettävissä ja vielä vaikeammin kuvattavissa, meillä tosin kävi Jukan kanssa tuuri. Hirveä "munkki", araksi mainostettu madeirankyyhky polulla edessä ruokailemassa reilun 10 metrin päässä!
Maassa olevalla linnulla ei valkoista näy lainkaan, pyrstön alapinnasta löytyy Lajista lienee varsin vähän hyviä kuvia, pääosin elelee metsiköissä ja latvustoissa Kun polku kaiken lisäksi vilisi turisteja niin nyt oli "taivaan merkit" kohdallaan, jopa valokin hämärällä levadalla tässä kohtaa hyvä Madeirankiitäjä Apus unicolor – kiitäjiä näki monin paikoin paljon mutta epäselväksi jäi kuinka suuri osa tätä ja kuinka suuri osa vaaleakiitäjiä, molemmat ovat kuitenkin yleisiä. Selvin ero vaaleakiitäjään on pyrstön paljon syvempi lovi Madeiranhippiäinen Regulus madeirensis – vuoristometsissä todella yleinen mutta älyttömän hankala kuvata, liikkuu nopeasti ja usein lehvistössä, itse en saanut yhtään kunnollista kuvaa. Tämän kummempaa dokumenttia en saanut madeiranhippiäisestä, tässä nuori lintu
Vahanokka Estrilda astrild – Machicon jokiuomassa ainakin 30 yksilöä, ilmeisen vakiopaikka. Vahanokat viihtyivät jokiuoman kasvillisuuden seassa Punainen rosvonaamari on aika tyylikäs
Virtavästäräkki Motacilla cinerea – yleinen siellä missä virtaavaa vettä, kuten vuoriston purojen varrella. Virtavästäräkki ruokkii lentopoikasta Madeiranpeippo Fringilla coelebs (madeirensis) – yleinen etenkin vuoristossa mutta muuallakin. Koiras madeiranpeippo, värit aika erilaisia kuin kotoisella, kuten äänetkin Naaras ei sen sijaan eronnut kovin merkittävästi meikäläisestä
Jalkapohjien värityksessäkin saattaa olla eroa??? Näköalatasanne oli varsin varma peippopaikka Lisäksi aika yleisiä olivat kalatiira, tikli, kesykyyhky, mustarastas ja mustapääkerttu. Muu porukka havaitsi muitakin lajeja joista voinee lukea vaikka Jorman blogista (www.jormatenovuo.com) – ei kuitenkaan mitään yllätyksiä. Kuvia löytyy varmaan pian myös Jukan sivuilta www.jjn.1g.fi/kuvat/. Omilla sivuillankin on lisää kuvia vielä Uusimmat -albumissa. Meriretkeilystä ja kuvaamisesta Jos haluat nähdä läheltä ja kuvata valtamerilintuja tämä lienee ainakin WP:n alueella ainoita varmoja tapoja, Pohjois-Atlantin lintuvuoria lukuun ottamatta mutta siellä lajisto kovin erilainen. Linnut tulevat hienosti lähelle ja yllätysmahdollisuus on aina olemassa. Homma ei sovi maakravuille, mitään pelättäväähän ei ole koska isot rib-veneet eivät oikeastaan kaadu tai uppoa millään. Meillä suurimmat aallot olivat varmaan noin 2.5 metrin paikkeilla, tänä vuonna eräs sveitsiläisporukka oli ollut kyydissä 6 m aallokossa! Ehkä ei arvaisi mutta kova tuuli ei ole syy peruuttaa meriretkeä (silloin jäädään lähemmäs Madeiraa) mutta tyyni keli on koska linnut eivät liiku eikä tuoksu leviä. Jos on vähänkään herkkä matkapahoinvoinnille kannattaa ottaa lääkettä ennen merelle lähtöä ja vedenpitävät varusteet (ennen kaikkea kameroille) ovat välttämättömät. Kätevin on joku väljä esim. purjehduskassi johon isonkin kameran saa nopeasti ja nopeasti pois. Merivesi on lämmintä (+ 24oC) eikä kastuessa kovin herkästi kylmä tule mutta märissä vaatteissa on pitemmän päälle ikävä olla. Jos sattuu olemaan kovin paahteinen päivä voi vaatteita toki keventää kun ollaan päästy ”pelipaikalle”. Houkuttimen käyttö on ehdoton edellytys, muuten lintujen näkeminen saati kuvaaminen on sattumanvaraista. Houkuttimen koostumuksella voi olla suurikin merkitys, Catarinalla ja Hugolla ainakin tämä homma on hallussa. Lajisto hiukan vaihtelee kuukausien mukaan, nyt emme esim. nähneet isoliitäjää joka on syyskuussa yleinen, silloin näkee usein myös myrskykeijuja, kihuja ja tiiralokkeja. Tarkemmin eri reissujen havainnoista voi lukea Catarinan ja Hugon sivuilta www.madeirawindbirds.com. Kuvaaminen on lähelle pääsemisestä huolimatta kaikkea muuta kuin helppoa. Saksalaisilla oli jotkut kevyemmän luokan kuvausvälineet, meidän porukalla oli neljä Canon 1Dx ja yksi MkIV runko, objektiiveina 400 tai 500 mm. Uudelle 1Dx rungollekin tarkennusolosuhteet olivat hankalat kun kaikki liikkuu: kuvaaja keinuu veneen mukana, lintu liikkuu melko sutjakkaasti ja tausta liikkuu koko ajan (aallot). Lyhyt suljinaika (käytettiin pääasiassa vähintään 1/2500 s) on välttämätön ja aukkoakin mielellään saisi olla hiukan himmennetty ettei terävyysalue olisi kovin kapea. Ihan ei päästy varmuuteen mikä tarkennustila olisi paras, seurantaherkkyys kannattaa jättää ilm. plussalle eikä kannata käyttää 61-pisteen tarkennusta vaan laajennettua keskipistettä. Kaikesta huolimatta tarkennus hakeutuu usein taustaan kun meressä on vahvoja kontrasteja, etenkin tyrskyliitäjät olivat vaikeita kun niissä ei kontrastia juuri löydy, vaaleavatsaiset linnut olivat selvästi helpompia. Kuvia pitää ottaa paljon niin joukkoon saa teräviäkin, tausta ainakin on joka kuvassa erilainen, usein myös sävyiltään vaihteleva. Itse otin joka merikeikalla vähintään 1200 ruutua, suoraan poistoon meni ehkä 60 – 70 %. |